LASKEUDUMME LEPOON -LASKIAISEN LEVON RETRIITTI


”Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä. Niin he lähtivät veneellä mennäkseen autiolle seudulle yksinäisyyteen.” (Mark. 6:31-32)


Laskeudumme lepoon, eli laskiaisen levon retriitti, järjestetään 28.2. – 1.3. viihtyisässä miljöössä Vuoksenlaakson Metodistikirkolla Asikkalan Vesivehmaalla. Teema on laskeutuminen lepoon ennen paaston aikaa.
Retriitissä olet vapaa kuuntelemaan sisäistä ääntäsi ja Pyhän Hengen ohjausta. Kirkon tilat ja piha-alueet ovat käytössäsi eikä mikään estä hyödyntämästä lähiympäristön luontoa, laavua tai muita palveluita. Kuljemme matkaa yhdessä hiljaisuudessa kohti sisäisen levon ihmettä.


Aloitamme perjantaina klo 18. Varaamme illan hiljaiselle kohtaamiselle Herran kanssa. Annamme mielen löytää levon arjen askareista.
Jos et pääse mukaan vielä perjantaihin, tule mukaan lauantain aamuun. Ovet avautuvat klo 9. Aamupäivästä lähdemme kulkemaan levossa hiljentymistyöskentelyn ja ehtoollisen kautta kevyelle keittoaterialle. Aterialta päivän matka kulkee le-von teemoissa eteenpäin. Myöhempi iltapäivä rakentuu valintasi mukaan. Voit jatkaa omaehtoista hiljentymistä, ulkoilla, jne. Lauantain päätös on klo 17.


Levon retriitti on alku matkalle, jota lähdet kulkemaan paaston ajan arjessa kohti pääsiäisen ihmettä oman hartauselämän ja ehkä hetkiohjausten tukemana.


Yhteystiedot
Asikkalan Vesivehmaalla
Vuoksenlaakson Metodistikirkolla
Perjantai 28.2. ja lauantai 1.3.


Ilmoittautuminen
https://hyvanyhteiso.fi/ilm/talvi.html


Esite
https://hyvanyhteiso.fi/pdf/talvi.pdf

Video
https://youtube.com/shorts/Zu70reLGdhI